Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2015

Millainen on hyvä lehdistötiedote?

Sähköpostitse lähetettävä lehdistötiedote on edelleenkin pitänyt pintansa yhtenä tärkeimmistä tiedottamisen työkaluista. Tiedotejakelupalvelu ePressi.comin äskettäin toteuttamassa laajassa toimittajakyselyssä yli 90 % toimittajista piti lehdistötiedotteita työnsä kannalta hyödyllisinä tai erittäin hyödyllisinä.

Hyvä tiedote?

Selkeän, asiapitoisen, tiiviin, kiinnostavan ja oikein painotetun lehdistötiedotteen laatiminen on oma taiteenlajinsa. Tiedotteesta ei saa löytyä ylisanoja, kielioppivirheitä, tarpeettomia sivistyssanoja, huutomerkkejä, turhaa jaarittelua tai isoilla kirjaimilla kirjoitettua tekstiä.

Tiedotteesta ei saa löytyä ylisanoja, kielioppivirheitä, tarpeettomia sivistyssanoja, huutomerkkejä tai turhaa jaarittelua.

Hyvän mediatiedotteen teksti on kieliopillisesti oikeaa, selkeää sekä tyylillisesti sujuvaa yleiskieltä, ja sen maksimipituus on yksi sivu. Tiedotteen tulee olla tiivis, kattava ja kiinnostavasti otsikoitu eikä se oleta että vastaanottaja tuntee aihetta entuudestaan. Kun on itse lähellä tiedotteen käsittelemää asiaa, voi helposti erehtyä luulemaan että se olisi tuttu muillekin. Tiedotteesta tulee aina löytyä yhteystiedot henkilölle, joka voi kertoa lisää aiheesta.

Mikä on kärki?

Laajaakin aihetta käsittelevä tiedote tulee tiivistää 2-3 ”kärjeksi”. Kannattaa siis miettiä tarkkaan, mitkä asiat tarjotaan uutisarvoltaan erityisen kiinnostavina. Esimerkiksi ensimmäistä kertaa maassamme tapahtuvat sekä ajan henkeen ja ajankohtaisiin tapahtumiin liittyvät aiheet sekä erilaiset kilpailut ja niiden voittajat ovat uutisarvoltaan erityisen suuria. Tärkeää on kuitenkin aina olla rehellinen. Tiedotetta ei saa painottaa niin, että se antaisi valheellisen kuvan sen aiheesta tai merkityksestä.

Otsikointi ja tiedotteen eri versiot

Lehdistötiedote kannattaa aina otsikoida aiheenmukaisesti ja napakasti. Otsikkoon olisi hyvä saada mukaan jokin sen kärkiaiheista.

Joskus saattaa olla paikallaan tehdä hieman eri tavoin painotettuja versioita tiedotteesta esimerkiksi musiikkimedialle, sanomalehdille tai naistenlehdille. Silloin tiedotteen otsikointiakin kannattaa varioida eri kohderyhmille sopivaksi.

Suurin virhe mitä tiedotteen lähettäjä voi tehdä, on lähettää se liitetiedostona niin, että tiedotetekstiä ei ole lainkaan mukana viestissä.

Tiedotteen lähettäminen

Lehdistötiedotteet lähetetään lähes aina sähköpostitse. Tiedotteen tekstin tulee olla aina mukana viestissä. Yleensä tiedotteen liittäminen mukaan myös liitetiedostona on turhaa. Suurin yksittäinen virhe mitä tiedotteen lähettäjä voi tehdä, on lähettää se sähköpostin  liitetiedostona niin, että tiedotetekstiä ei ole lainkaan mukana viestissä. Näin kiireisiltä toimittajilta estetään tehokkaasti välitön pääsy itse asiaan. Usein myös liitteisiin suhtaudutaan epäilyksellä, saattavathan ne sisältää viruksia.

Jos käytössä on kotisivut tai Dropbox-tili, tiedote kannattaa laittaa saataville myös verkkoon. Näin linkit tiedotteen .pdf- ja .doc-versioihin sekä linkit mahdollisiin pressikuviin voi sisällyttää tiedoteviestiin. Usein lehdistötiedotteen linkin jakaminen myös toimittajien paljon käyttämässä Twitterissä on paikallaan.

Kuvatekstit Facebook-kuviin! Näin teet sen oikein.

Facebookissa on ällistyttävän yleistä suhtautua huolettomasti kuvateksteihin, tai jättää ne kokonaan huomiotta. Todella isotkin kulttuurialan nimet ja toimijat syyllistyvät tähän jatkuvasti.

Miksi sitten kuvateksteillä on väliä? Selittävien tekstien jättäminen pois osoittaa välinpitämättömyyttä omia seuraajia kohtaan. Se on yksinkertaisesti huonoa yleisönpalvelua.

Hyvä kuvateksti on itsestäänselvä. Se ei oleta lukijan tietävän valmiiksi mitään kuvan kohteesta tai kuvan postaajasta.

Tämä on myös tiedotusmielessä suurta tuhlausta. Kuvathan ovat Facebookin suosituinta sisältöä. Kuvapostauksia jaetaan ja niistä tykätään enemmän kuin mistään muista sisällöistä. Kuvat siis leviävät sosiaalisissa verkostoissa laajasti, mutta niiden tarkoitus ja yhteydet jäävät usein epäselviksi kuvatekstien puutteellisuuden vuoksi. Vaikka kuvan aihe olisi sen postaajalle hyvinkin ilmeinen, se ei ole sitä satunnaiselle katselijalle.

Hyvä kuvateksti on itsestäänselvä. Se ei oleta lukijan tietävän valmiiksi mitään kuvan kohteesta tai kuvan postaajasta. Tekstin tulee kertoa keitä kuvassa on, mitä kuvassa tapahtuu ja missä asiayhteydessä, joskus useammallakin kielellä. Kuvatekstistä kannattaa löytyä informaatioita sen postaajasta ja esimerkiksi linkki kotisivuille. Usein myös kuvaajan nimen mainitseminen on paikallaan.

Kuvaan kannattaa aina kuin mahdollista merkitä (tägätä) siinä esiintyvät henkilöt sekä heidän FB-sivunsa. Tällä tavoin kuva saa lisänäkyvyyttä. Näin myös kuvan kohteet saavat tietää siitä, ja mahdollisesti jakavat kuvan omille seuraajilleen. Myös albumin huolellinen nimeäminen kannattaa.

Mikä mättää suomalaistapahtumien kotisivulla?

Törmäsin äskettäin Atomi Creativen blogissa kirjoitukseen, joka eritteli tapahtumien kotisivujen sudenkuoppia. Kirjoitus oli käännös artikkelista, mikä ilmestyi alunperin amerikkalaisen festivaalien kotisivuihin erikoistuneen Evoleron blogissa.

Kirjoitus mainitsi tapahtumasivustojen yleisinä ongelmina mm. etteivät ne ole yhteensopivia mobiililaitteiden kanssa, sivuston navigaatiota on vaikeaa käyttää ja  sosiaalinen media ei ole niissä riittävästi esillä. Näistä asioista olen samaa mieltä. Mieleeni tuli lisäksi muita ongelmia, joihin usein törmää suomalaisten kulttuuritapahtumien kotisivuilla.

Monien isojenkin suomalaistapahtumien sivuja voisi kutsua muodollisesti päteviksi alisuoriutujiksi.

Monien isojenkin suomalaistapahtumien sivuja voisi kutsua muodollisesti päteviksi alisuoriutujiksi. Sivustot ovat sisällöltään ja olemukseltaan kaavamaisia, typografialtaan latteita eivätkä ne juuri kuvasta tapahtuman ominaislaatua. Saati sitten inspiroi kävijää. Usein niiden ainoa visuaalinen elementti on sivun yläreunan teemakuva, joka toistuu ja toistuu jokaisella sivulla.

Syynä tähän saattaa olla ajatus, että riittää kun ”ollaan netissä”. Ei, se ei riitä. Kotisivuihin satsaaminen on tietysti raha- ja resurssikysymys. Monet myös tuntuvat edelleen ajattelevan, ettei sivuista tarvitse maksaa, koska lähes kuka tahansa osaa sellaiset tehdä itsekin. Tiettyyn rajaan saakka tämä voi olla tottakin.

Monet tuntuvat edelleen ajattelevan, että riittää kun ”ollaan netissä”. Ei, se ei riitä.

Yksilöllisen kokonaissuunnittelun, omannäköisen ja persoonallisen visuaalisen olemuksen, mietityn käyttäjäkokemuksen ja ammattitaitoisen käyttöliittymäsuunnittelun puutetta kotisivukoneet eivät kuitenkaan voi korvata. Ammattilaisen tekemä sivusto maksaa rahaa, mutta myös palvelee tapahtumaa hyvin useita vuosia.

Suomalaisten kulttuuritapahtumien kotisivut ovat usein myös erittäin hyvin suunniteltuja ja toteutettuja. Loistavan esimerkin tästä tarjoaa esimerkiksi tämä sivusto.  Aionkin aloittaa piakkoin blogissani Kehu kulttuurisivusto -sarjan… Sitä odotellessa kerro oma mielipiteesi aiheesta jättämällä kommentti!

Auttaako oma Facebook-sivu kirjailijaa myymään enemmän kirjoja?

Yhteisellä junamatkallamme kotiin Hämeenlinnan Kirjan yöstä viime syksynä kirjailijatuttavani Terhi Rannela esitti minulle kysymyksen: auttaisiko oma Facebook-sivu kirjailijaa myymään enemmän kirjoja? Ensireaktioni oli tuolloin että ”totta kai”. Mutta hetken miettimisen jälkeen kuitenkin sanoin, että en tiedä.

Nyt asiaa jo pidempään pohdittuani, vastaukseni  voisi olla ”se riippuu”. Jos kirjailijan Facebook-sivu on perustamisensa jälkeen vain olemassa, ilman säännöllistä laadukasta sisältöä, sen merkitys on kuin kerran julkaistulla lehti-ilmoituksella. Kirjailijan myyntimenestys ei myöskään aina tunnu olevan suhteessa hänen näkyvyyteensä Facebookissa. Esimerkiksi Salla Simukan virallisella kirjailijasivulla on tällä hetkellä alle viisisataa seuraajaa.

Millainen sitten voisi olla FB-sivu, jolla olisi kirjamyynnin kannalta merkitystä? Yksi asia on varmaa: sen toteuttaminen ei ole kovin helppoa.

Millainen sitten voisi olla FB-sivu, jolla olisi kirjamyynnin kannalta merkitystä? Yksi asia on varmaa: sen toteuttaminen ei ole kovin helppoa. Menestyvän sivun aikaansaaminen vaatii kirjailijan läsnäoloa Facebookissa oman henkilökohtaisen profiilin kautta, ja valmiutta jakaa tietoa omasta elämästä. Lisäksi tarvitaan vuosien pitkäjänteistä työtä sekä säännöllistä ylläpitämistä usein ja laadukkaalla ja sisällöllä. FB-sivujen tiedotuksellisen hyödyn mittaamiseen on olemassa selkeät mittarit: paljonko sivulla on seuraajia ja kuinka paljon seuraajat ”tykkäävät” sisällöistä, kommentoivat niitä ja jakavat omille kavereilleen.

Menestyvän kirjailijasivun ylläpito vaatii ajallista panostusta, ja nykyään siihen tarvitaan myös rahaa. Facebookin käyttäjämäärien kasvaessa omaa viestiä on lähes mahdotonta saada todella laajasti esiin ilman maksettua näkyvyyttä. Lohdullista tilanteessa on se, että Facebookissa käytetty markkinointiraha on tällä hetkellä erittäin tehokasta.

Facebookin käyttäjämäärien kasvaessa omaa viestiä on lähes mahdotonta saada todella laajasti esille ilman maksettua näkyvyyttä.

Voiko siis oma kirjailijasivu Facebookissa auttaa kirjailijaa myymään enemmän kirjoja? Pitkäjänteisen ja aktiivisen työn sekä ajallisen ja rahallisen panostuksen kautta tämä on mahdollista. Muuten läsnäolo sosiaalisessa mediassa kannattaa nähdä osana kokonaistiedotusta, ja suhteen ylläpitona omasta kirjailijatyöstä jo valmiiksi kiinnostuneisiin. Mutta jo nämä ovat asioita, joiden vuoksi läsnäolo sosiaalisessa mediassa kannattaa. Puhumattakaan mahdollisuudesta olla suorassa yhteydessä omaan lukijakuntaan

Mitä mieltä sinä olet? Kerro oma kokemuksesi jättämällä kommentti!

Joukkokustanne on täällä

Joukkorahoitus on tullut jäädäkseen. Suomessa ilmiö on läsnä lähinnä mesenaatti.me-palvelun kautta. Kulttuurin harrastajat kuuluvat palvelun suurimpiin käyttäjäryhmiin. Tälläkin hetkellä Mesenaatti.me-palvelussa haetaan rahoitusta useille eri kulttuuriprojekteille kuten tapahtumille, levyille, romaaneille ja tietokirjoille. Mesenaatin kirjaprojekteista ainakin Jyrki Kasvin Sensuurin vino viettelys -muistelmateos on saanut koottua tavoittelemansa rahasumman.

Oman mielenkiintoni ilmiöön herätti helsinkiläisen Leena Yliportimon mesenaatti.me-kampanja Small Talkia Rakkaudesta –runokirjalle. Kyseessä lienee ensimmäinen tai ensimmäisiä ko. palvelun kautta joukkorahoituksella kustannettavia runoteoksia. Tällä hetkellä näyttää siltä, että kampanjan tavoittelema 4000 euron minimisumma ollaan saavuttamassa.

Joukkorahoitettu kirjallisuus alkaa olla jo jonkinlainen ilmiö. Pitäisikö siis puhua omakustanteen ja palvelukustanteen lisäksi myös joukkokustanteesta?

Tapa millä Yliportimon teosta markkinoidaan Mesenaatti.me-palvelussa on mielenkiintoinen sillä sen markkinointimateriaaliin, kuten videoihin, on selvästikin satsattu rahaa ja ammattitaitoa. Joukkorahoitus tässä tapauksessa on selkeästi myös julkisuusprojekti, ja tavalla josta perinteisen omakustanteisen runokokoelman julkaisija voi vain haaveilla. Videossaan Yliportimo asemoi myös kiintoisalla tavalla itsensä avoimesti viihteelliseksi kirjoittajaksi, tämä kun ei ole runouden harrastajien piirissä kovin tavallista.

Joukkorahoitettu kirjallisuus alkaa olla jo jonkinlainen ilmiö. Pitäisikö siis puhua omakustanteen ja palvelukustanteen lisäksi myös joukkokustanteesta? Joukkorahoitettu julkaisuhan on pohjimmiltaan omakustanne mutta kuitenkin sen verran omaleimainen, että uutta termiä voisi jo pitää perusteltuna.

On siis syntynyt yksi tapa lisää julkaista omia kirjallisia tuotteita, ja kaupan päälle voi vielä saada roppakaupalla huomiota. Kaikki hyvin siis? Lukuisilla runouden elinvoimaisilla pienkustantamoilla ja perinteisellä kustannusmaailmalla ei kuitenkaan ole syytä huoleen. Ne  ovat edelleenkin runojulkaisujen kohtuullisen tason takeena. Lähes kaikki, myös Yliportimo, tarjoaa teostaan kustantamoille ennen siirtymistään suunnitelmaan B.

Mitä mieltä sinä olet? Kerro se jättämällä kommentti.